Tässä blogissa keskitymme ulkoilmaelämään ja eri lajeihin, joita voi harrastaa luonnossa. Suomessa on upeaa, koskematonta luontoa joka puolella, ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat rajattomat. Luonto muuttuu täysin vuodenajasta toiseen, ja sen kaikkiin olomuotoihin kannattaa tutustua. Meidän päämäärämme on kertoa mitä kaikkea luonnossa voi harrastaa, mitä välineitä se vaatii, ja millaisia eri retkikohteita maastamme löytyy.
Suomen luonto on maailmanlaajuisesti tunnettu kauneudestaan, joten suomalaisten kannattaa ottaa siitä kaikki irti. Koska kaupunkilaistuminen on yhä yleisempää, me haluamme innostaa ihmisiä palaamaan luontoon ja nauttimaan siitä uusin tavoin. Virkistystoiminta ja luontoon kohdistuva turismi on kehittynyt paljon viime vuosina, joten on yhä helpompaa suunnata luontoon vaikkapa arki-iltana, esimerkiksi vuokraamalla kajakki.
Miksi luontoon kannattaa mennä?
Koska suurin osa ihmisistä asuu kaupungeissa, on helppo unohtaa miltä tuntuu olla luonnossa. Monet eivät millään halua lähteä maalle, mutta siellä ollessaan he yllättyvät sen rauhoittavasta vaikutuksesta. Luonnossa oleskellessa aika tuntuu kuluvan hitaammin, yhtäkkiä minnekään ei ole kiire, ja ajatukset rauhoittuvat eivätkä säntäile muistuttaen kaikista tekemättä jääneistä asioista.
Luonto vaikuttaa kaikkiin aisteihin voimakkaammin kuin kaupunki: yhtäkkiä edessä on värien kirjo ja jatkuvasti muuttuva valo, puut kohisevat tuulessa, linnut ääntelevät, oksat napsuvat askelten alla ja metsän tuoksut tuovat muistoja vuosikymmenten takaisilta metsäretkiltä. Käveleminenkin on erilaista, kun alla on pehmeä, kumpuileva maasto kantoineen ja oksineen eikä tasainen asfaltti. Jo muutama tunti luonnossa vaikuttaa niin, että kun sieltä palaa, tuntuu että on ollut päiviä poissa kaupungin kiireistä. Stressi on kadonnut, ja jatkuva kiire tuntuu yhtäkkiä mielettömältä.
Luonnossa ollessa tulee myös automaattisesti liikuttua, mikä on hyvin tärkeää toimistotyötä tekeville, sohvaan iltaisin uppoutuneille nykyihmisille. Esimerkiksi käveleminen on todella hyvää kuntoilua, joka sopii kaikille, eikä vaadi mitään muuta kuin sen että lähtee liikkeelle. Mutta ketä huvittaa lähteä kävelemään ympäri pimeää lähiötä? Jos tottuu lähtemään luontoon, vaikkapa sinne pienen bussimatkan päässä olevaan metsään, kävelemisestä voi tulla nautinnollinen tapa, joka pitää stressin kaukana ja nostaa elämänlaatua kohisten.
Monien on vaikea ylläpitää ihmissuhteita, koska ainut tapa nähdä kavereita saattaa olla baariin lähteminen, mikä on kallista ja epäterveellistä. Tai sitten kaverit ovat niin kiireisiä, että pitäisi järjestää tapaamiset etukäteen, mutta on vaikea keksiä mitä tehdä yhdessä. Luontoon meno on hyvä tapa viettää aikaa ystävien kanssa tai tutustua uusiin ihmisiin. Yhdessä luonnossa retkeileminen on joka kerta erilaista, ja sen tarjoamat elämykset syventävät ystävyyksiä, parisuhdetta tai perheenjäsenten välejä.
Mitä kaikkea luonnossa voi harrastaa?
Mitä kaikkea luonnossa sitten voi tehdä? Tässä blogissa tulemme antamaan ideoita joka vuodenajalle ja kaikenlaisiin maastoihin. Kaikille on varmaan lapsuudesta tuttua marjojen ja sienten poiminta, mutta satokauden ulkopuolellakin luontoon on syytä lähteä. Vaellusretket ovat helpoin tapa, koska varusteiksi ei tarvita muuta kuin ulkoiluvaatteet, kengät joilla on mukava kävellä, ja reppu, jonne pakata eväät. Melominen on yksi mahdollisuus, koska upeita vesistöjä on kaikkialla, ja nykyisin on helppoa vuokrata kanootti, kajakki tai SUP-lauta.
Jos kaipaa hieman pidempää oleskelua luonnossa, telttailu on kokonaisvaltainen luontoelämys, jonka voi yhdistää vaeltamiseen tai melomiseen. Luonnossa voi pyöräillä maasto- tai cyclocross -pyörällä. Talvella metsissä ja jäiden päällä voi tehdä hiihtoretkiä, ja joihinkin järviin aurataan luistinratoja. Koska luonnossa olo on kokonaisvaltaista ja siellä tulee liikuttua, kannattaa se aina yhdistää hyvään ruokaan ja juomaan, sekä jos mahdollista, saunaan kotiin tullessa. Lumessa tallustamisen tai hiihtämisen palkkioksi voi juoda kahvia ja paistaa makkaraa laavulla, ja kuumana kesäpäivänä kajakoinnin päätteeksi maistuu kylmä olut auringonlaskua katsellen.
Elämystapahtumia luonnossa yrityksille
Me tarjoamme erilaisia elämystapahtumia yrityksille esimerkiksi virkistyspäiviä varten. Tarjontaamme kuuluu muun muassa melomis- ja vaellusretkiä, jalkapalloturnauksia, ja paintballin pelausta. Tapahtumat voidaan räätälöidä kaikenkokoisille ryhmille, ottaen huomioon eri ikäluokat ja kuntotasot.